12. Päivä


River Valley

Aamulla jatkoimme matkaa kohti etelää. Tänään määränpäämme oli kotoisa, rauhallinen ja kaunis River Valley. Majoittuimme siis laaksoon keskelle ei mitää ja uiskentelimme koskessa mikä kulki laakson läpi. Matkalla River Valleeyn pidimme jälleen muutaman pysähdyksen ja eräällä jäätelöpysähdyllä istahdimme Katen ja Emman kanssa pöydän ääreen nauttimaan aamukahveista. Pian seuraksemme liittyi eräs bussilainen joka kyseli mistä olemme kotoisin. Tuttuun tapaan esittelin että Emma ja Kate UK ja minä from Finland. Hän sanoi olevansa myös from Finland ja oli hetken, että mitä. Suomesta?? Ja kyllä, kuulin oikein hän sanoi olevansa suomesta. Olin niin onnellinen törmätessäni ensimmäiseen suomalaiseen, sillä muita skandinaaveja kyllä löytyi ympäriltä mutta ei suomalaisia. Näin tutustuin Roopeen ja hänen saksalaiseen kaveriin Marloniin. Fun Fact about Marlon: ennen kuin tutuistumme hän oli pelastanut minut useamman kerran tomaatti rasialta mikä halusi useamman kerran pudota päälleni bussin hattuhyllyltä ajonaikana.

Loppu ajomatka River Valleeyn meni nopeasti kun vihdoin pääsi juttelemaan suomea jonkun kanssa. Perille päästyämme menime uimaan koskeen ja myöhemmin Emman ja Katen kanssa tervehtimään paikallista hevosta ja lampaita ja sitten olikin illallisen aika. Yritimme myös päästä pihalla löytyvään kylpylään rentoutumaan, mutta päätimme lopulta mennä sinne vasta seuraavana aamuna. Kun olimme syöneet nautimme viiniä ja kauniista illasta river valleyllä kotoisassa ja kesämökkimaisissa puitteissa. Yön saapuessa juttelimme myöhään yöhön Roopen kanssa suomesta ja elämästä ja matkastamme, yllämme kaunis tähtitaivas. Pelasimme myös vähän Petankia, mutta lopulta sandflies (vähän niiku hyttyset) olivat kimpussani niin pahasti että oli pakko lähteä nukkumaan.

Kuvia matkalta kohti River Valleyyn (myös maisemia missä Frodo ja Sam tallustivat ja vesiputous minkä alla Klonkku on kalastellut!)  ja itse kohteesta. 😊

















<3 Susse

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

INDONESIA

Ennen viimeisiä kokeita päätettiin Sannan kanssa lähteä viikon aurinko lomalle Indonesiaan Balille (31.5.-7.6.). Ensimmäiset kaksi päivää ...