Ferry >
Kaiteriteri, Etelä-Saari
Aamulla herätys
ja kohti satamaa. Laiva matka muistutti paljon risteilymatkaa Helsingistä
Tallinnaan ja aikaakin meni suunnilleen samanverran, vajaa 3 tuntia. Lautalla
tormäsin myös kaimaani Susannaan Ruotsista, mutta häntä kutsutaan Sannaksi.
Törmäsin häneen jo kerran aikaisemmin matkalla Taupoon, mutta sen jälkeen tiemme
kohtasivat vasta nytten. Sannan kanssa meillä on yllättävän ja hauskan paljon
yhteistä. Juteltuamme ymmärsimme että emme vain jaa saman nimen, mutta olemme
molemmat lentämässä Melbourneen 12. päivä. Molemmat meistä aikoo opiskella
Melbournessa kesäkuuhun saakka ja löysimme myös omistavamme paljon samoja
asioita kuten saman takin ja kengät. Molemmat myös pidämme valokuvauksesta ja
matkustamisesta, niinpä ystävystyimme ja jatkoimme loppumatkan yhdessä.
Hämmentäen monia muita aina esittäytyen Susanna twice two, eli Susanna kertaa
kaksi. xD
Risteilyn jälkeen
saimme valita kahdesta bussista kumpaan menisimme, sillä loppumatkan kuljemme
kahdella bussilla suuren matkustaja määrän takia. Sannan kanssa valitsimme
vanhan näköisen bussin mitä kuljetti persoonallinen, cowboy hattua päässä
pitävä, itseään Cowboyksi kutsuva, maailman paras kuljetta. Teimme oikean
valinnan bussinkuljettajan suhteen, mutta itse bussi ei ehkä ollut parhaimmasta
päästä, sillä se oli jo vanha ja hiukan reistaili. Mutta bussista lisää
huomenna ja kuljettajasta tulette kuulemaan vielä monta hyvää tarinaa, mutta
tärkeintä mitä hänestä sanon jo nyt on hänen elämänsä motto ”what is free, is
for me” ja tällä asenteella pääsimme pitkälle.
Kaiteriteri on
suloinen rantakaupunki Abel Tasmanin kansallispuiston laitamilla. Illalla
nautimme Sannan kanssa pizzoista ja leffa-illasta, sillä ulkona riehui edelleen
myrskyisä ja sateinen sää. Aamulla suunnistimme purjevene matkalla jolloin
näimme paremmin, missä päin maailmaa oikeasti olimme.
<3 Susse



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti